Valitse sivu

NUORTEN KESÄTYÖT 2024

KESÄTYÖT 2024

Ypäjän kunta tarjoaa kesätyötä vuosina 2003-2008 syntyneille koululaisille, opiskelijoille ja muille työtä vailla oleville ypäjäläisille nuorille kunnan eri palveluissa, mm.varhaiskasvatuksessa, kirjastossa, nuorisopalveluissa, kotisetutumuseolla, puhtaus- ja ruokapalveluissa sekä kunnan teknisellä toimella. Kesätyöpestin pituus on kaksi tai neljä viikkoa ja palkka on työehtosopimuksen mukainen (400€/2 vkoa tai 800 €/kk). Työviikon pituus on 30 h/viikko ja päivittäinen työaika on 6 tuntia. Työaika sijoittuu toukokuun ja elokuun välille sovitusti.

Työpaikan saamisen ehtona on:

– ettei nuori saa tai hänellä ei ole mahdollisuutta saada työvoimaministeriön työttömyyskorvausta tai muuta avustusta
– että nuori ei ole saanut kunnan tukemaa kesätyötä yritykseltä, yhteisöltä tai yksityiseltä henkilöltä.

Ypäjän kunta tarjoaa nuorille myös mahdollisuuden kehittää työelämävalmiuksiaan kuten oman osaamisen tunnistamista ja työhakemuksen laadintataitoja. Kesätyönhakijan hakemuksessa katsotaan etenkin kesätyönhakijan motivaatiota ja perusteluita siihen, miksi kesätöitä hakee. Hakemuksessa kannattaa esimerkiksi kertoa, mitä toivoisi kesätyökokemuksestaan saavan. Lisäksi kannattaa mainita, miten mahdollinen kesätyöpaikka tukisi omia tulevaisuuden suunnitelmia. Kuntarekryssä hakemukselle on oma laatikkonsa, mutta mikäli haet paperilomakkeella, tulee avoin hakemus palautetaan yhdessä hakulomakkeen kanssa.

 

Kesätyöpaikakkaa haetaan kahdella vaihtoehtoisella tavalla:

  1. Sähköisesti Kuntarekryn kautta osoittessa kesäntyöntekijöiden hakuilmoitus
  2. Paperilomakkeella, jonka voi ladata alta tai noutaa ja joka palautetaan Ypäjän kunnanviraston info-pisteelle (Perttulantie 20, 32100 Ypäjä).

Hakutavasta huolimatta hakemus tulee palauttaa 31.3.2024 kello 15:00 mennessä.

Lisätietoa:

Jouko Käkönen

Tekninen johtaja

Tekninen toimi
0500 801 914
jouko.kakonen@ypaja.fi

Sivistys- ja hyvinvointijohtaja

Kirjasto, päiväkoti, kotiseutumuseo
050 5747 744

AVOIMET KESÄTYÖPAIKAT JA HAKULOMAKKEET

TEKNINEN TOIMI

Työpaikkojen määrä: 10

Työkuvaus: Ulkoalueiden hoitoa.

KIRJASTO

Työpaikkojen määrä: 2 työpaikkaa

Työkuvaus: Kirjaston asiakaspalvelua, hyllyttämistä ja muita kirjastotehtäviä.

PÄIVÄKOTI

Työpaikkojen määrä: 2-4

Työkuvaus: Lasten hoitamista ja lasten kanssa leikkimistä sekä muita päiväkodin avustavia tehtäviä.

KOTISEUTUMUSEO

Työpaikkojen määrä: 1

Työkuvaus: Museoapulainen/asiakaspalvelija kotiseutumuseolla.

HAKULOMAKE JA OHJEISTUS WORD

HAKULOMAKE JA OHJEISTUS PDF