Opetushallituksen valtionavustus myönnetty
Opetushallituksesta sai keväällä 2016 ensimmäistä kertaa hakea valtionavustusta varhaiskasvatuksen kehittämiseen. Avustuksen tavoitteena on kehittää varhaiskasvatuksen pedagogiikkaa, pedagogista toimintakulttuuria sekä pedagogiikan johtamista. Opetushallitus tuki hankkeita, joissa varhaiskasvatushenkilöstön pedagogista osaamista kehitetään. Humppila, Jokioinen ja Ypäjä hakivat hankerahoitusta yhdessä hankenimellä: Pedagogiikka vahvaksi -päivityshanke. Hankerahoitus myönnettiin. Hankkeen erityisenä painopisteenä on tukea henkilöstön ammatillista ja pedagogisesti tietoista toimintaa lasten kehitystä ja oppimista sekä hyvinvointia tukevaksi. Tämän blogin kautta pääsette seuraamaan hanketta koko prosessin ajan. |