Ensimmäinen kesäloma vuosikausiin on takana. Työpaikalla kaikki oli hoidettu hienosti ja vielä vähän päälle! Suuri kiitos Kristiinalle ja kesätytöille. Hyllyt ovat pölyttömät ja kirjarivit ojennuksessa. Parin päivän aikana ehdimme vielä yhdessä ihastella aikaansaannoksia ja vähän suunnitella tulevaakin.
Ypäjän kunta on saanut omatoimikirjastohankkeelle lisäaikaa ensivuoden loppuun. Hanke aiheuttaa suuren määrän työtä suunnitteluineen ja toteutuksineen. Pelkästään kaiken lainattavan materiaalin tarroittaminen hälytysjärjestelmää varten on suuri urakka. Lisäkäsiä tullaan tarvitsemaan myös hyllyjärjestelyissä ja lainattavan materiaalin valinnassa.
Tämän kevään ja kesän uudet kirjat ovat nyt saapuneet lainattaviksi. Seuraava suurempi erä luettavaa saapuu syksyllä. Syksyn uutuuskirjojen lisäksi saamme ostotukikirjoja kokoelmaamme.
Opetus- ja kulttuuriministeriö osoittaa vuosittain yleisille kirjastoille vähälevikkisen laatukirjallisuuden kirjahankintoihin tukea. Tukea myönnetään kunnille niiden asukasmäärän mukaan. Ostotuen tarkoituksena on edistää vähälevikkisen laatukirjallisuuden saatavuutta. Näin voidaan kasvattaa ja monipuolistaa kokoelmia sekä laajentaa tarjontaa lukijoille.
Niin paljon kuin tietotekniikka helpottaakin arkeamme, saattaa se toimimattomana lamauttaa kaiken. Näin kävi ukkosen hajottaessa kirjaston palvelimen. Kirjasto jouduttiin sulkemaan, koska palautus ja lainaaminen ei onnistu ilman verkkoyhteyttä Mikromarc -järjestelmään. Toivottavasti vika saadaan pian korjattua!
Hyvää kesälomaa lomalaisille ja tervetuloa lainaamaan luettavaa!
Erikoiskirjastovirkailija Sisko Nurminen