Museoalueen suurin rakennus on ns. pappilan paririihi. Vuonna 1896 rakennettu riihi sijaitsee alkuperäisellä paikallaan. Riihi on suurikokoinen. Sen pituus on 25,2 m ja leveys 14,5 m. Tämä riihi ei edusta Ypäjän maataloissa tavallista riihityyppiä. Rakennuksen molemmissa päissä on riihihuone. Kyseessä on toisin sanoen ns. paririihi. Riihien välissä on luuva, luha eli puintihuone, edessä lakka eli katos sekä takana pahnalato. Paririihessä voitiin puida nopeasti suuriakin määriä
viljaa.

Ypäjän kotiseutumuseon riihen erikoisuutena on se, että viljankuivaushuoneiden lämmitys tapahtuu rakennuksen ulkopuolelta. Kiukaat on sijoitettu riihen päätyseinän viereen. Molemmissa päädyissä on puinen koppi, jonka kautta pääsee lämmittämään kiuasta.

Toiseen riihihuoneeseen on rakennettu 1920-luvulla viljan kuivauslava. Tuohon aikaan vilja puitiin jo puimakoneella ja jyvät kuivattiin puinnin jälkeen tämän lavan päällä.

Kun riihessä puitiin käsivoimin, oli käytössä seuraavanlainen työvälineistö: Rukiintappohäkki, jossa kaksi paria voi puida samanaikaisesti; lisäksi oli 4 kpl kepakoita, lyhytvartiset riihiharavat, pitkät riihiluudat, riihivälpät ja jyvälapiot sekä 4 paria varstoja.

Museoalueella oleva aitta sijaitsi alun perin pappilan maalla. Aitta on rakennettu 1700-luvulla vilja-aitaksi. Museoalueelle aitta siirrettiin vuonna 1964. Aitta on kaksikerroksinen hirsirakennus. Kooltaan se on 4 x 4 m. Aitta on rakennettu lyhytnurkkaisen salvoskehikon päälle. Aitassa on pärekate.

Rakennus on Ypäjän alueella tyypillisesti ylöspäin levenevä. Ylöspäin levenevät seinät ovat olleet paremmin suojattuna huonoja säitä vastaan. Tämä aitta on tyypiltään ns. etukattoinen aitta. Etukatoksellista aittaa tavataan eniten Lounais-Suomessa ja se onkin tämän alueen yleisin vilja-aittatyyppi.

Museon tuulimylly sijaitsi alun perin Ypäjänkylän Vanha-Seppälän tilan pellolla. Tuulimyllyn on rakentanut Frans Vanha-Seppälä. Se on rakennettu viimeistään 1870-luvulla, mahdollisesti jo 1850-luvulla. Vanha-Seppälän perikunta lahjoitti tuulimyllyn kunnalle käytettäväksi museotarkoituksiin. Se siirrettiin kunnan toimesta vuonna 1957 Perttulan Honkalan mäelle, museoalueelta kirkolle vievän tien varteen. Kun museoaluetta haluttiin
kotiseutu- ja matkailulautakunnan toimesta laajentaa ja kehittää, haluttiin sinne lisää rakennuksia lukkarin tuvan ja riihen lisäksi. Tuulimylly siirrettiin Honkalan mäeltä museoalueelle vuonna 1964.

Museon tuulimylly on tyypiltään ns. harakkamylly. Siinä on hirsistä salvottu 5 x 5 metrin kokoinen alaosa, jossa myllynkivet sijaitsevat. Mylly on täydessä käyttökunnossa.

Kotiseutu- ja matkailulautakunta piti tärkeänä saada museoalueelle ainakin aitan ja savusaunan. Savusauna museoalueelle saatiin Ypäjän Mannisten kylän Lehtimäen talosta. Maire ja Yrjö Kannisto lahjoittivat 17.3.1965 allekirjoitetulla lahjakirjalla saunarakennuksen Ypäjän kunnalle.

Museoalueelle siirretty sauna on hirsirunkoinen savusauna, joka on rakennettu 1880- tai 1890-luvulla. Saunarakennus on kooltaan 3 x 5 metriä. Siinä on hirrestä tehty löylyhuone ja laudasta rakennettu porstua. Savusaunan siirto museoalueelle on toteutettu siten, että sauna on täydessä kylpykunnossa.

Museoalueelle etsittiin torppaa tai vastaavaa asuinrakennusta usean vuoden ajan. Vuonna 1977 löytyi lopulta kaksikin sopivan tuntuista rakennusta; Säterin torppa ja ns. Levomäen torppa, jota myöhemmin alettiin kutsua Laurilan torpaksi.

Matti ja Pentti Levomäki olivat halukkaita lahjoittamaan ns. Levomäen torpan
kotiseutumuseoalueelle siirrettäväksi. Museovirasto myönsi avustusta rakennuksen siirrolle ja se siirrettiin vuonna 1978 museoalueelle.

Tämä museoalueelle siirretty rakennus tunnettiin nimellä ”Ville Heikkilä”, sen
omistaneen Heikkilän perheen mukaan.

Museoalueelle siirrettäessä rakennukselle vakiintui nimitys ”Levomäen torppa”. Laurilan torppa –nimitystä alettiin käyttää myöhemmin, rakennushan oli sijainnut Laurilan tilan maalla Ypäjänkylän Katinhännässä. Museoalueelle siirretty asuin- rakennus koostuu kahdesta eriaikaisesta tuvasta. Tutkimusten mukaan entinen savutupa on peräisin 1700-luvun lopusta. Tähän savutupaan on 1800-luvun loppu-puolella liitetty pieni tupa, jonka salvoskehikot ovat savutupaa kapeammat.

Museon torpparakennus kuvastaa ypäjäläisen asuinrakennuksen kehittymistä savutuvasta uloslämpiäväksi asumukseksi. Tämä oli museolle siirtämisen aikoihin tiettävästi vanhin Ypäjällä säilynyt tämän tyyppinen asumus.