Ypäjällä vietettiin edellisviikon lopulla “Ihan pihalla” -tapahtumaa. Ennakkoodtuksina oli liikunnallinen päivä lumisissa maisemissa. Lunta ei sitten vain ollut ja ilma oli suorastaan keväinen. Tämä ei haitannut luovuutta ja lumiukot saatin aikaiseksi ilman luntakin.
Ihan pihalla tapahtumassa oltiin sisälläkin. Lumiukkojen suuaukot toimivat lumipallonheiton treenikohteena. Kun lunta ei ollut niin lumipalloina toimivat teipistä tehdyt pallot.
Tapahtuman pääpaino oli Ypäjän DiscGolf Park -radan virallisissa avajaisissa ja haastekilpailussa yhteistyökumppanien edustajien välillä. Ennen varsinaista kilpailua lajiopetusta aloittelijoille antoi taidokkaasti Eemeli Kouki. Hänet kyllä tunnettaan paremmin lentopalloilijana.
Fresbee golffaamaan kannattaa tulevaisuudessa tulla joukolla. Kenttä sopii aloittelijoillekin ja ylimääräiset esteet on raivattu ympäristöstä. Toisaalta kokeneempikin konkari pääsee treenaamaan lähitilanteita kivoissa maisemissa.
Vastaremontoidussa Pertunkaaressa nähtiin myös mm. tanssiesitys sekä Jokioisten Koetus Juniorit ry:n pesäpallonäytös. Opetustakin oli tarjolla.
Kirjoitus on osa Ypäjän kunnan blogisarjaa. Ypäjä on idyllinen ja onnellisten ihmisten hevospitäjä. Ypäjä on luonnonläheinen, idyllinen ja viihtyisä kunta, jonka kauniit jokivarsimaisemat kutsuvat asumaan ja harrastamaan. Ypäjä on vireä, tapahtumarikas maaseutukunta. Ypäjällä on ilo asua. Ypäjällä ollaan ystävällisiä ja yhteisöllisiä. Ypäjälle sopii elämyksellisyys ja ihan pihalla tapahtumassa sitä oli tarjolla.
Ihan pihalla -tapahtuman järjestelyistä vastasivat Ypäjän kunnan vapaa-aikatoimi, Kulttuuri Puomi, MLL, Loimaan Latu, Heporannan Päiväkoti, Suomen Karvakaverit, Intersport Forssa, Heporannan Päiväkoti, Jokioisten Koetus juniorit, Karrinpuomi, ja Ypäjän Yllätys.